Meitä, jotka eivät ole eläneet sotivassa maassa, on jo useampi sukupolvi. Toivon sydämeni pohjasta, että tästä tulisi jatkumo - ettei 2010-luvun sotalapsen tarvitsisi kirjoittaa blogia. Ei suomalaisen sotalapsen yhtään sen enempää kuin venäläisenkään. Ikävä kyllä niitä tämän päivän sotalapsia on - nyt pitäisi toimia heidän eteensä, eikä aiheuttaa miljoonia uusia traumatisoituneita, loukkaantuneita tai kuolleita pieniä ihmisiä. Jokaisella lapsella on oikeus hyvään lapsuuteen - meillä aikuisilla ei todellakaan ole oikeutta riistää sitä.
Olisi jo aika päästä kansalaisuuden yläpuolelle. Sillä, onko suomalainen, englantilainen, italialainen, amerikkalainen tai venäläinen, on loppujen lopuksi varsin vähän merkitystä, kun vaihtoehtona on kuollut, vammautunut, leski, orpo, lapsensa menettänyt tai koditon. Pitäisi päästä yli reviireistä, katsoa syvemmälle - ihmisyyteen. Joskus lukiossa tehtiin harjoitus, missä piti luetella asioita/ominaisuuksia mitä minä olen - ennen kansalaisuutta tulee omassa listassani pitkä litania tärkeämpiä asioita, kuten; äiti, avovaimo, tytär, lapsenlapsi, ystävä..ja monta muuta. Ne ovat niitä asioita, joiden puolesta haluan tehdä kaikkeni - tukemalla, auttamalla, kuuntelemalla ja puhumalla. Tappamalla, kiduttamalla ja tuhoamalla ei saa mitään hyvää aikaiseksi.
Meitä tuskin on syyttäsuotta luotu planeetan älykkäimmiksi otuksiksi. Jokaisella lajille on annettu tietyt resurssit, joiden mukaan toimia. Paremmat resurssit tarkoittavat enemmän taitoja, mutta myös enemmän vastuuta. Ihmiset laiminlyövät vastuunsa jatkuvasti. Meillä on tieto ja taito rakentaa ja tuhota - miksi valitaan se jälkimmäinen?
Tässä ei nyt todellakaan ole syytä, aikaa eikä resursseja pitää mitään lauman (planeetta Maan) johtajakamppailua (kuka voittaa Maan herruuden)! Tutkijat ovat lyöneet tiskin sen faktan, että meidän jälkeläiset kuolevat tälle planeetalle, jollemme me tee muutosta. Ja ei, muutos ei toimi ihan sillälailla, että tapetaan kaikki - kyllä me pystymme parempaan. Siis - nyt jos koska on aika tehdä yhteistyötä, sitä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Mutta olemme huolestuttavasti luisumassa ihan päinvastaiseen suuntaan. Lopetetaan se, vielä kun ehditään.
Pienistä puroista muodostuu joki. Tämä olisi hyvä muistaa silloin, kun tuntuu, ettei yhdellä ihmisellä mielipiteineen ole merkitystä. Yksittäisiä ihmisiä kuitenkin on kautta historian ollut aikaansaamassa ja johtamassa paljon pahaa ja paljon hyvää. Ihmisen kyky toimia ja vaikuttaa ei vaadi erityistä yhteiskunnallista asemaa - niin ei ainakaan saisi olla. Ja siitä päästäänkin taas siihen pääpointtiini. Maailmassa on jo paljon pahaa, paljon epäkohtia - korjataan ne, eheytetään, rakennetaan. Ei tehdä lisää pahaa, eihän?
Tervehenkisessä kilpailussa ei ole mitään vikaa (se, että laittaa muita ihmisiä kuolemaan, ei ole tervehenkistä). Pakotteiden sijaan voitaisiin skabata vaikka siitä, ketä saa kuljetettua eniten ruoka-apua, rokotteita ja puhdasta vettä pakolaisleireille. Tai siitä, kuka saa soviteltua eniten sotia (eikä saa huijata aloittamalla itse sodan). Jos sota kuitenkin alkaisi - mitä jos sotilaat kisaisivatkin siitä, kuka jaksaa tanssia Gangnam Stylea pisimpään? Kuka siinä sitten sotia ehtisi ja haluaisi.
Tämän kirjoitin eritoten äitinä, joka haluaa antaa lapsilleen paremman tulevaisuuden. Avovaimona, tyttärenä, lapsenlapsena ja ystävänä joka ei halua menettää rakkaitaan. Ja myös sielunsiskona niille naisille, jotka asuvat eri valtioissa, mutta kantavat tismalleen samoja haaveita ja pelkoja.
