Tämä on se ajatuksentaso, jolle toivoisin jokaisen meistä ihmislajia edustavista yksilöistä pääsevän. Ja tarvittaessa kysyvän itseltään - onko minulla oikeus määrätä arvo lajitoverilleni, onko lajitoverillani oikeus määrätä arvo minulle? Mistä minä olen tullut, ja kuka minä olen?
On monia tapoja arvottaa ihminen, mutta en tarkoita nyt rahan, saavutuksien tai taustan perustella tehtävää arvotusta. Tarkoitan sitä, onko kauppajonossa jollain ihmisellä suurempi oikeus olla olemassa ja hengittää, kuin jollain toisella?
Eläimille on tyypillistä reviirikäyttäytyminen. Se vallitsee varsin vahvana myös ihmisten keskuudessa. Järkevissä määrin se ilmenee ihmisrodulla oman asunnon "määräysoikeutena", Eli ihminen pitää oikeutenaan päättää ketkä hänen asunnossan asuvat ja ketkä siellä vierailevat. Tämä on se määrä eläimellistä käyttäytymistä, mikä tässä asiassa mielestäni on hyväksyttävää. Sitten on näitä tapauksia, jotka kokevat voivansa levittää reviiriään naapurustoon, kortteleihin tai koko kaupunkiin - parhaimmillaan kokonaiseen valtioon. Kyllä, me suomalaiset saamme useimmiten päättää, kenen kanssa asumme ja nukumme. Yksittäisellä ihmisillä ei ole, ihan syystä, oikeutta eikä velvollisuutta päättää siitä, ketä asuu ja nukkuu oman kotimme ulkopuolisessa tilassa.
Ihminen on varustettu varsin hyvillä lähtökohdilla laijina. Meillä on eläimelliset puolemme, jotka varmistavat mm. lajin jatkuvuuden. Lisäksi meillä on myös kyky järkiperäiseen ja tunneperäiseen toimintaan. Niinpä meillä on isot mahdollisuudet vaikuttaa tämän maailman kulkuun - hyvässä ja pahassa.
Välillä ihminen antaa eläimelliselle puolelleen liian suuren vallan. Siitä syntyy sitten sellaisia "kuningasideoita" kuten taannoiset kirjoitukset, joissa yksittäinen ihminen yrittää julistaa koko Suomea reviirikseen. Tai no, onhan sillä seuraajiakin, kuulemma. Että kokonainen susilauma (enkä halua loukata tällä susia, mahtavia eläimiä!) häätämässä monikulttuurisuuden Suomesta.
Tervetuloa todellisuuteen! Nykyään monikulttuurisuus on osa Suomen kulttuuria, ja hyvä niin. Ruisleipä, olut ja suomea äidinkielenään puhuvat muksut eivät ole jäämässä pelottavan monikulttuurisuuden jalkoihin. Sen ilmastonmuutoksen kanssa olisi enempi kiire, että jos siihen tarttuisitte ensihätään, jotta voitte vanhoina vielä nauttia ruisleivästä ja leikkivistä suomalaisista lapsista. Lupaan, että ne eivät hautaudu kebabin ja monikulttuurikeskusten alle.
Minä olen oppinut, että jokainen ihminen on yhtä arvokas - ja jos sen arvon jotenkin määrittelee, niin noin suunnilleen: korvaamaton. Vielä en ole keksinyt syytä, miksi minulla olisi suurempi oikeus asua Suomessa, kuin kenellä tahansa muulla maailman ilmisellä. Tänne nyt satuin syntymään, ja tämä on mahtava maa. Miksi en haluaisi jakaa tämän maan mahtavuutta jonkun muun kanssa? Kukaan ei ole minun kotiini muuttamassa jos niin en tahdo - kukaan ei vie kaupasta ruokia niin että perheeni jäisi kärsimään nälkää - miten siis ihminen, joka Suomeen muuttaa eikä synny, olisi jotenkin minulta tai sinulta pois? Sinä, minä ja venepakolainen olemme yhtä arvokkaita ihmisiä. Erona se, että yhdeltä meistä on riistetty oikeus päättää kenen kanssa asuu tai nukkuu - viety mahdollisuus kasvattaa lapsensa turvassa. Niin kauan kun meillä on asiat yhtään paremmin, meillä on mahdollisuus, oikeus ja velvollisuus auttaa. Koska me olemme ihmisiä. Ollaan sitä myös toisillemme.
Tämän teksin takana seisoo suomalainen äiti, joka on sukua yhtälailla "laukkuryssälle" ja presidentille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti